Pahoittelut ensiksi. Jotenkin on tämä kukka niin nääntynyt, kuihtunut ja väsy että hengentuotetta ei oikein synny. Koska tänään kuitenkin oli jo pidempi päivä kuin eilen ja ehkä elämä joskus vielä voittaa, nilkuttakoon blogi eteenpäin harvalla mutta harvalla päivitystahdilla. Jos tätä nyt joku vielä lukee.

Mitäs meille. Oo koristi kuusen alaoksat, tai alaoksan, latomalla siihen vieriviereen koristetta niin että oksa notkasi. Ideaalikuusen, siis täsmällisesti, symmetrisesti ja harmonisen värisesti (puna-kulta, metallivärit, vihreän eri sävyt, ei tietenkään kaikkia näitä sekaisin) voi unohtaa muutamaksi vuodeksi ja siirtyä tyyliin paljon kaikkea ja vähän vielä lisää. Mutta Oo on riemuissaan. Vee puolestaan miettii kulmat kurtussa miksi neulaset pistävät uteliaita sormia.

Vee konttaa ohjuksen lailla huoneesta toiseen, useimmiten äidin syliin tai vessaan. Vessa rokkaa. Potan sisällön voi kaataa päälleen jos äiti ei sitä muista heti tyhjentää. Käsisuihkun letku se vasta on kiva. Luultavasti tuo sukeltaa pönttöön jahka nousee tolpilleen, mikä taitaa tapahtua ihan pian.

Joulusiivousta ei tehty. Laitetaan valot pois ja sytytetään kynttilät, ja se on ihan hyvä. Lahjat voi paketoida huomenna, tai jos ei jaksa niin ei paketoi, on meillä tuolla sellaisia lahjakasseja, nekin on ihan hyviä. Jouluruokaa on. Kala maksoi 27 euroa ja se on lähinnä minun. Siippa syököön sikaa. Joulukortteja ei lähetetty. Meille päin niitä tuli ennätysmäärä, kaikilta kadonneilta sukulaisilta ja muilta, kiitos vaan.

Jotta noin niinkun hyvät joulut, palailen toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin, palailen kyllä. Ainakin jahka tästä kaamoksesta päästään ja aivot alkavat toimia, jos jälkimmäinen ei ole ylimitoitettu toive.

Kuvassa Oo kolmisen vuotta sitten. Niin pieni.