Ihan ensiksi mainitaan, että meille kiivetään 96 portaan verran. Sitä ennen kiivetään mäen päälle, johon tämä talo on iloisella (?) seitkytluvulla pykätty. Tätä käytän (teko)syynä tällä hetkellä aivan kaikkeen, mitä en muista, jaksa, viitsi, ehdi, halua tai tahdo tehdä.

Suurin elkein osallistumani meemin kuvat siis tässä. Kävi kuten Hannakin mainitsi, kyllästyin koko juttuun ennen sen loppuunsaattamista ja muutenkin väsyttää ja meidän kamera on tosi huono. Joulupukki vihjaisi tuovansa uuden, mikä on kiva juttu mikäli Sintistäkin halutaan kuvia joissa parka ei näytä demonivauvalta punaisine silmineen ja valkoisine lattanaamoineen. Selittelyn makua. Tässä siis se (vähä) mitä aikaiseksi sain:

Ryjäpaikka. Vaatehuone. 70-luvun kerrostalot eivät ole kokonaan epäonnistuneita suunnittelultaan. Jos on koppero jossa on hyllyjä ja satunnaisesti lattiatilaa ja jonka oven saa kiinni, se on lähtökohtaisesti hyvä juttu. Tämä taitaa olla myös se sotkuisin paikka.

1120422.jpg

Suihkuverhoa ei ole, siinä olisi kuvaaja päässyt helpolla. Ei ole suihkuseinääkään, on vain pyyhe ja lasta. No mahtuupahan lapsen kanssa hyvin suihkuun. Mutta peilin kautta näppäisty alivalottunut kuva tässä, kohteena olkkari:

1120432.jpg

Jääkaapin sisältö. Aika rasvapainotteinen, mutta vetoan portaisiin ja siihen, että kaikkea mikä painaa yli neljä grammaa on ostettu runsaasti varastoon.

1120436.jpg

Tarjoiluastioita sisältäviä kaappeja on kaksi. En osannut päättää kumman olisin kuvannut. Mutta ne ovat äärisiistejä, ei sammakoita saati luurankoja siellä. Kaikki Mammistutut voivat todistaa tämän.

Olkkarin ikkunasta näkyy vesitorni ja Hartelan nosturi. Tämä kuva on vanha, joten nosturia ei siinä näy.

1120409.jpg

Bonarina maisema keittiön ikkunasta auringonlaskun aikaan. Aika komea, oikeasti.

1120390.jpg

Viimeiseksi vielä Oon parkkitalo. Automatto oli toisessa huoneessa ja olen oikeasti just niin laiska että en jaksanut hakea sitä, enkä myöskään kuskata parkkitaloa sinne. Uskomatonta. Seuraava vetelyyden aste on ameeba.

1120438.jpg

Tunnearvosta tulee oma postauksensa jossain vaiheessa. Kehittelen sitä vielä päässäni. Pyrin olemaan unohtamatta. Ehkä.