Neuvoloitiin Vee. 8380 grammaa sanoi puntari, ja terkkari sanoi jotta hyvin se kasvaa. No se on huomattu. Mitä ilmeisimmin siellä on punaista fonttia tiedoissa, tai sitten terkkaritäti on vain ottanut onkeensa, mutta pottua ei markkinoitu. Kysyi se vaivihkaa että milläs meinasin kiinteät aloittaa - sitten kun on aika, se lisäsi äkkiä - ja vastaukseen joka käsitteli maissinaksua tai päärynänpalaa tuli vastaukseksi höngähtelevä hiljaisuus. Mutta se ei sanonut mitään. Joko olen sen kirjoissa menetetty tapaus tai sitten se oli tosissaan sen vuorotteluvapaan kanssa, mahdollisesta sellaisesta se höpisi siinä. Pikakelattiin myös esikoisen imetys siinä ja siitä tärisevästä päästä (kyllä, se tutisi hetken kuin irrotellakseen vaikkua korvistaan) tein johtopäätöksen, toivottavasti oikean, että aihe on meidän välillä nyt melko lailla loppuunkäsitelty eikä siitä tarvitse enää vääntää. Olisihan se kiva. Vee sai piikin ja tokaisi vää! mutta tissi suuhun ja ikävä tilanne oli muisto vain. Oo sai reippaustaulukon (* täytyttyä Sallin jota ei halunnut terkkaritädille esitellä. Terve asenne. Kel onni on, sen terveydenhuoltohenkilökunnalta kätkeköön.

(* Reippaustaulukko. Siis mikä nerouden aatelin äärentymä! Samalla iskulla saa jälkikasvun usein keräämään lelunsa, olemaan joskus ihmisiksi, lopettamaan kiljumisen, maistamaan ruokaansa ja pukemaan vaatteet päälleen. Ja sen lisäksi on lopultakin käyttöä niille kymmenille tarroille joita talouteen on jostain kertynyt ja joita ei tietenkään voi heittää pois, vaikka ne ovat turhakkeita eikä niillä ole, tai siis ollut, mitään käyttöä ja liimauspintaa. Olen harkinnut omankin reippaustaulukon värkkäämistä. Kymmenen reipasta päivää ja palkkioksi vapaavalintainen napsu. Vaikka uusi saumuri tai jotain.