Päivät ovat pitkiä kun ei tyhmyyttään tajua nukkua ennen kuin ameeban lailla valuu näppikselle. Homma menee näin:

Aamulla herätys tapahtuu klo 7.30. Oo nousee istumaan, huitoo vimmatusti, selostaa omalla kielellään millaista unta näki ja että nyt olisi syytä päästä potalle. Äiti NOUSE! Uusi kiva päivä ja äiti vain makaa ja teeskentelee nukkuvaa. Tänä aamuna teeskentelin niin huolella että havahduin vasta kun Oo oli jo eteisessä menossa. Silmät ristissä ylös, itsensä saattaminen hereille (väkisin, suihkulla ja litralla teetä). Oo juoksee täysillä ympyrää ja eestaas kiljuen inkkarihuutoa. Minä en tiedä mistä se tuon energian saa, jos tietäisin niin pullottaisin sitä ja myisin teineille festareilla. En kuitenkaan rikastuisi, koska teineillä ei keskimäärin ole rahaa, ainakaan festareilla.

Mulla on tapana eksyä aiheesta. Eikä siinä mitään, mutta eksyessään unohtaa helposti mikä oli aihe alunperin oli. Toisaalta sillä ei ole suurtakaan väliä, koska kukaan muukaan ei tiedä aihetta. Pitää vain teeskennellä että homma on hanskassa. Joskus teeskentely on vaikeaa, koska tyhjä katse paljastaa sen. Blogatessa ei ole tätä ongelmaa. Tätä sattuu jatkuvasti, mutta yleensä en uhraa sen selittelylle omaa kappaletta. Ei varmaan pitäisi  nytkään. Olen nimittäin täysin unohtanut mikä alkuperäinen aihe olisi edes voinut olla. Öh. Onneksi sen voi tarkistaa tuosta noin.

Nii. Siis joo. Nukkumisesta ja nukkumatta jättämisestähän tässä piti olla kysymys. Palataan ruotuun.

Aamupäivä menee odottaessa että tulisi päiväuniaika ja voisi kellahtaa jälkikasvun kanssa herttaisesti kainalokkain nukkumaan pari tuntia. Tämän ajatuksen siivittämänä sitä jaksaa ehkä jopa ulkoilla (no joo, kauppaan ja takas, jos oikeasti jotain puuttuu). Tulee keskipäivä, tulee päiväuniaika. Ipana menee nukkumaan. Menenkö minä? En. Miksi? Koska olen tyhmä. Koska erheellisesti ajattelen, että on jotain oleellisempaa tekemistä. Että pitäisi ommella, lukea kirjaa, ripustaa pyykit, kerätä kirotut palikat, hengittää, lukea lehti ilman että kukaan istuu sen päälle (Oo kiipeää tarvittaessa myös pöydällä olevan lehden päälle estääkseen äitiä lukemasta uutisia), lukea sähköpostit. Mutta siis tietokoneelle en tietenkään muuten juutu, en ainakaan pidemmäksi aikaa. Ihan hetkeksi vain. Mä kurkkaan ja sitten teen niitä oleellisuuksia.

Klo 14 paikkeilla havahdun siihen että lapsi tulee päiväunilta ja tökkää minua vispilällä (unilelu, rakkain kaikista) selkään. En ole nukkunut, mutta en myöskään tehnyt mitään oleellista vaan läpättänyt irkissä ja selannut nettikirppareilta vaippoja joita meille ei tarvita yhtään ainoaa lisää. Olen aivan sairaan väsynyt. Tämän lisäksi olen tyhmä. Työtuolissani on istuimen pehmusteessa monttu. Siippa epäilee sen johtuvan pyrstöstäni tuoliin kasvavista juurista.

Iltapäivä menee suunnitellessa aikaista nukkumaanmenoa. Tänään menen nukkumaan heti, kun Ookin menee, jään sänkyyn saman tien ja nukun kerrankin pitkät yöunet heräten virkeänä viettämään laatuaikaa lapseni kanssa.Voin laittaa piilolinssit aamulla enkä tarvitse silmälaseja peittämään silmäpusseja. Ehkä jopa ulkoilen heti aamusta, otetaan vaikka kaakaota termariin mukaan ja mennään pulkkamäkeen. Erittäin hyvä idea, kyllä. Näin teemme.

Oo on nyt nukkunut kohta kolme tuntia yöuniaan. Mä olen tässä ihan hetken vaan, menen nukkumaan ihan kohta. Ihan just seuraavaksi.

Joo. Ja Susan K. on saanut tarpeekseen julkisuudesta.