Lapsen kanssa leipominen on tosikivaa. Lapsen mielestä. Aikuisen kannalta kivaa on katsoa lapsen iloa, mutta muuten - nojoo. Se minkä saisit itse tehtyä vartissa, kestää lapsen kanssa tunnin. Jälkisiivous kestää toisen tunnin. Tuotoksia ei joko tee mieli syödä (sormi nenään - käsi taikinaan - koko käsi suuhun - taikina lattialle - jalka taikinaan jne.) tai sitten tuotoksia ei yksinkertaisesti juuri tule koska kaikki taikina on syöty. Syön toki itsekin taikinaa, varsinkin piparisellaista, mutta jonkinlainen raja siinäkin. Useimmiten.

Lapsen pitää saada osallistua. Mutta mitä sitten kun äiti ei oikeesti jaksa? No silloin nakitetaan isi leipomispuuhiin ja seurataan tilannetta sivummalta. Nyt kun meillä on uusi kamerakin (jee!) niin samallahan voi räpsiä kuvia, se olkoon äidin osuus. Muumipipareita sitten tosiaan väsättiin. Kuva koristeluvaiheesta (Siippa on maaninen koristelija, ei näe ei kuule kun pursottaa just tietynlaisia kiemuroita ja pakkomielteenomaisesti tekee jokaisesta piparista erilaisen, siinä sivussa lapsi tekee outouksia). Näin meillä. Vassokuu ja joulumieltä vaan:

(Huomioitakoon että kuvan tilanne on täysin autenttinen, ei millään tavalla lavastettu. Huoh.)