Kotona.

En eksynyt Espooseen, mitä nyt vähän koukkailin Kauniaisissa, navigaattori pelasti.

Oon mielestä Ikeassa parasta eivät yllättäen olleetkaan lihapullat, vaan lastenosaston liukumäki. Ja pehmiskin vähän. Ilot ovat siis edullisia. Shoppailustakin selvittiin alle satasella, mikä on hämmentävää. Oo sai uusia kattiloita. Oo on Hyvin Onnellinen Pieni Poika.

Mutta vaarallisin paikka on ilman muuta koti, nimimerkillä sormipuoli surkimus. Kissa väisti turhan sutjakasti tai sitten vain arvioin etäisyydet pieleen tai muuten vain olin tyhmä, mutta huitaissessani hätistääkseni elikkoa repimästä mattoa palasiksi löin käteni siihen samaiseen mattoon ja epäilenpä että tuo yksi sormiparka on murtunut. Onneksi siinä ei ollut sormuksia, katkomatta eivät olisi irronneet. Arvatkaa auttaako Panadol? Enkä tiedä onko sosiaalisesti fiksua myöntää murtaneensa sormensa kun yrittää huitoa kissaa. Selitä siinä sitten ettei ollut oikeasti edes tarkoitus osua siihen, kunhan järjestää sen verran ilmavirtaa että lopettaisi sisustuksen tuhoamisen siltä erää. On mun eläinsuojeluyhdistyksen jäsenyys voimassa jos se yhtään helpottaa.

No ei se vissiin oikeasti murtunut ole kun ei ole edes musta, mutta kaksinkertaiseksi turvonnut taipumaton nakki se on. Ja ihan pirun kipeä. Säälikää joku vähän. Auauau.