Oo on reipas. Toh! Toh! hihkuen viilettää, kiljuu elämisen ja olemisen riemua, käy peilaamassa eteisen peilistä ohimennen ja pussaamassa peilikuvaansa, syö puuroa kuin ei olisi ikinä sitä tarpeekseen saanut, haluaa kylpyyn heti kun pienikin tilaisuus tarjoutuu, näpistää kaukosäätimen ja säätää telkkaria silmät loistaen. Meidän pieni ihana. Elämänsä vedossa taas.

Minä yritän olla reipas. Kävin tänään apteekissa kun oli pakko, ja kaupassa kun oli aika pakko (sipsit ja suklaa olivat lopussa), ja sitten vielä hakemassa lainatelkkarin kun meidän oma menetti äänensä. Tehispäivänä vielä, ruoja. Hirveä tuskanhiki päällä ja kotiin tultuani makasin eteisen lattialla sen telkkarin vieressä ja vannoin etten ikinä enää lähde tuosta ovesta ulos jos talo ei ole tulessa.

Mies on ihan kaikkea paitsi reipas. Miehet ovat sairastaessaan sellaisia, se on fakta ja mihinkäs siitä.

Mutta kyllä me tästä. Luultavasti.