Kissa käväisi operaatiossa, jonka funktio on poistaa lisääntymiseen tarvittavia värkkejä niin, että kissa a) hiljenee b) vaimenee c) lopettaa mouruamisen. Tuli nimittäin valvottua viikon päivät hysteeristä kissaa kuunnellessa. Ja pakkoko sitä on tulla makkarin oven taakse rääkymään, eikö voi toteuttaa viettejään tahi niiden tarvetta vaikka  - no muualla? Moouuuuuurrrrr. Ei ole kissanomistaja se, joka väitti vauvan itkun olevan maailman stressaavin ääni.

No. Kissa palautui kotiin tilassa kanttu vei, purettiin hyvässä järjestyksessä kuljetuskopasta lämpimään, seurattiin kuuliaisesti ohjeita joiden mukaan "kissan olinpaikaksi tulee valita kohta, jossa oksennuksista ja alleen laskemisista ei ole haittaa". Ohjeessa ei mainittu miten kissa saadaan pysymään tällaisessa paikassa. Teipata se olisi pitänyt siihen viltille. Onneksi se alkoi yökkiä hyvissä ajoin ennen varsinaista puklaamista ja pissasikin vain keittiön räsymatolle, joka on helppo pesaista (kunhan jaksaa, siellä se on nyt pinossa parvekkeella muiden pyykkiä odottavien mattojen, täkkien ja riepujen kanssa...). Aamulla katti oli jo sangen ookoo, tuijotti toki syyttävästi (mutta niinhän se useimmiten) ja söikin, tarkoin valikoidusti tietynmerkkistä tonnikalaa. Mitään muutahan ei kyseinen luontokappale muutenkaan suostu syömään, tai jos tänään syö niin ei takuulla syö enää huomenna tai ensi viikolla. Mikään ruoka ei ole kelvannut kahta kertaa. Tonnari kelpaa, syököön sitä, olkoon yksipuolista.

Harhauduin. No. Leikkausteknisen operaation jälkeen kissoille on tapana virittää kaulaan sellainen tötsä, muovinen kaukalo, joka estää niitä nuolemasta haava-aluetta. Joko tällä kissalla on ihan hillitön nuolemisentarve, tai tarve ärsyttää minua, tai sitten tarve olla tyhmä, koska se nuolee sitä kaukaloa. Sisäpuolelta. Pysähtynyt katse silmissään. Ja koska kissan kieli on karkea kuin pata-pata, siitä kuuluu ääni. Raah-raah-raah-raah-raah. Loputon raah-raah-raah-raah-raah. Tätäkään ei voi tehdä missään muualla kuin alle metrin päässä (helposti ärsyyntyvästä, raskaana olevasta) ihmisestä. Tietysti on kovin liikkistä että raihnas toipilas aika vähän aikaa perheessä ollut kissa hakeutuu ihmisen lähituntumaan, mutta voisi kyllä hakeutua mieluummin Siipan reviirille. Minä voisin vapaaehtoisesti vetäytyä kaukalonkäytön ajaksi.

Raah. Viime viikolla laskin päiviä mouruajan loppumiseen ja leikkaukseen. Nyt lasken päiviä tuon kirotun kaukalon poistamiseen.

P.S. On tietysti mahdollista, joskin epätodennäköistä, perustuen tähänastiseen kokemukseen tästä kissasta, että juuri tämä kissa onkin äärimmäisen fiksu ja pyrkii eroon kaukalostaan ärsyttämällä minut siihen pisteeseen jossa tempaistaan kaukalo pois, tuli mitä tuli, nuolkoon haavojaan, mitäs läksi, kikkeliskokkelis. Käy sitä vähän sääliksikin, en ole tunteeton hirviö. Mutta vain vähän, hulluksituloaaltojen välillä vain ja nopeasti. Puuh.