Joskus sitä ihan todella tahtoisi tietää että mitä se alitajunta oikein harrastaa. Kuten silloin, kun päässä soi kolmatta päivää joku kökköbiisi eikä sitä saa pois vaikka yrittäisi kuunnella Gary Julesin Mad Worldia kymmenen kertaa putkeen tai laulaa Lintua (jota kuunnellessaan Oo muuten syö vaikka kilon mitä tahansa paitsi keitettyä perunaa).

Kun odotin Oota, päässäni soi koko hela raskausajan (kyllä, kuukausitolkulla) Klamydia-nimisen laatuorkesterin hengentuote Paskova lokki. Ja vielä aina samasta kohdasta, sanoilla "tuo samainen lokki joskus vuosi sitten merellä nähtiin, sen itsekin näin kun kannelta mereen räin". Ennen kuin kukaan siellä hyperventiloidessaan vetäisee mitään objektia kiduksiin, kerrottakoon että tämä EI ole mun lempimusiikkiani. Yläasteella omistin tuon vinyylin. Epäilen että silloinen Orbit-purkan syöminen (ko. jäystettäväähän epäiltiin milloin minkäkin vesipöhön aiheuttajaksi) aiheutti nyt sitten raskausaikana flashbackin menneisyyteen ja tilanne oli jo täysin hallitsematon. Paskova lokki siellä ja täällä. Koko ajan. Ihan kamalaa. Meinasin jo valittaa neuvolassa tästä kun ei mitään närästystä tai turvotustakaan ollut, mutta ihan pikkuisen pelkäsin ettei se neuvolantyttö olisi ihan niin ymmärtäväinen.

Nyt sitten tänään paikallisessa torinkulman tavaratalossa asioidessani (piti ostaa Oon kummisedälle ja morsiolle kihlajaislahja, ei paljasteta tässä mitä kun asianomaiset saattavat lukea tätä) matkustin Oon ja kärryjen kanssa hissillä yläkertaan. Siellä hämärässä hississä, täysin varoittamatta, päässäni alkoi soida Lambada. Miettikää ny. Lambada. Eikä tässä todellakaan vielä kaikki, vaan tarkemmin ottaen Lambada suomeksi. Kukaan muu kuin minä tuskin edes muistaa kyseistä Anna Hanskin versiota, joka alkaa sanoin "Kuulen musiikin, tanssimaan mua kutsuu rytmi sen" ja tämä kohta juurikin kaikaa päässä. Eikä se lähde pois!

Ihmisillä on pahempiakin ongelmia kuin tämä, mutta vaikka vaikutan suhtautuvan tähän huumorilla niin en tiä ny kyllä sitte. Ei o kivaa.