On se aika vuodesta, kun tähän kukkaseen iskee tarve viljellä, kasvattaa ja ylpeänä seurata tiluksiaan poimien niistä herkulliset ja terveelliset oman maan antimet. Kasvihuone olisi ihana. Koska 20 vuotta omakotitalossa asuneena tiedän kyllä, mitä se on, ja että sitä en halua, en oikeasti ajattele mitään kasvihuoneita. Tai no ajattelen vähän, mutta vain kesäisin. Riippumatonkin haluaisin, voisin lukea hömppäkirjaa lierihattu päässä ja ojentaa välillä elegantisti käteni ottamaan tarjoilupöydältä kauniista vadista viinirypäleen tai mansikan. Kirsikat ovat pahoja.

No mutta onhan meillä parveke. Lasitettukin vielä. Vehreä kesähuone, olohuoneenjatke, vilpoisa oleskelutila. Paikka rentoutua lintujen laulussa, puidenlatvojen humistessa alapuolella. No kun olisikin. On kolme pikku hidastetta;

1. Meidän parveke on olkkarin levyinen kyllä, mutta mittaa toiseen suuntaan onkin sitten suunnilleen metri. Kalusta siinä sitten. Ei mahdu pöytäryhmää, ei riippumattoa, ei lepotuolia. Kaksi pientä ja rumaa korituolia mahtuu. Rentoudu siellä sitten kun ei ole edes mihin jalkansa nostaisi, paitsi toiselle tuolille jos selkä kestää eikä siinä istu ketään. Joka ikinen kevät sisustuslehdet (julkinen paheeni) ovat täynnä "Parvekkeesta kesäinen keidas" ja "Kukkiva kaupunkiparveke" tai "Parveke pukeutui karkkisävyihin" -juttuja. Niissä parvekkeet ovat aina meidän makkarin kokoisia tai ainakin muodoltaan muuta kuin kapeita suorakaiteita joissa ovi on hölmösti melkein toisessa laidassa niin, että sen taakse ei mahdu mitään mutta se oven taakse jäävä osuus haukkaa kuitenkin neljänneksen tilasta. Oven kohdalle ei voi laittaa mitään, jos ei ole halukas ja viitseliäs siirtämään sitä jotain joka kerta kun haluaa avata oven. Oikeassa elämässä parvekkeelle tulee myös pyykkiteline, joka vie tilasta vähintään toisen neljänneksen. Ei mahdu lepotuoli, ei.
2. Tuossa meidän metsässä asuu jotain ihme sissiampiaisia jotka haluavat pesiä kuudennen kerroksen korkeudelle, tai jos eivät pesiä niin käydä siellä katselemassa maisemia. Niin eläinsuojelija kuin olenkin, Raid laulaa kun moisen sittiäisen näen. Nyt on sillä lailla että eläkööt ampiaiset kunhan elävät jossain muualla. Tänne ei tarvi tulla. Olen jopa harkinnut daalioiden ja petunioiden korvaamista lihansyöjäkasveilla. Njähhähhääh.
3. Parvekkeemme on itään päin. Toisin sanoen aamupäivän sinne porottaa aurinko niin, että kasvit kuolevat, vaatteet haalistuvat ja hiki tulee jo ajatuksesta mennä sinne. Laseja ei voi avata, koska ampiaiset tulevat muuten sisään joukolla ja sitä paitsi ajatuskin, että Oo menisi kurkkimaan kaiteen yli on liian kamala. En tykkää itsekään kurkkia. Altofobiaa pukkaa. Iltapäivällä taas aurinko menee kulman taakse hei-hei. Kuka siellä varjossa sitten kökkii tai kasvi kasvaa.

Niin että jos joku on törmännyt jonkinlaiseen Läävä & Hinkalo tms. julkaisuun jossa opastettaisiin 70-luvun lähiökerrostalon itäparvekkeen tuunaamiseen tilavaksi, mukavaksi ja ampiaisvapaaksi, niin kertoo vain. Kunnes tällainen juttu silmieni eteen levitetään, otan lähinnä kuittailuna ne kansiotsikot joissa luvataan pykätä pienestä parvekkeesta mitään. Kun Sisustustoimittajan käsitys ja kokemus pienestä on vissiin vähän eri kuin minun.