Kun käy poikkeuksetta, aina ja joka kerta kaupassa ahneen kaksivuotiaan kanssa, illan lohtukarkit (ja hyvänmielenkarkit, verenpaineenkohottajakarkit, välipalakarkit, muutenvaankarkit ja kaikki muutkin karkit) pitää ostaa salamana napaten, koska muuten ipana intoutuu hihkumaan koko kaupan kaikuen "suklaakajkkii, suklaakajkkii, ostetaan ostetaan suklaakajkkii" - mikä tietysti on totta mutta herättää kiusallista huomiota ja häiritsee keskittymistä valintaan. Siksi irtokarkkilaarille ei useinkaan jaksa mennä. Varsinkaan kun kauhat ja pussit on sijoitettu lattianrajaan ja kumartuminen on vähän haasteellista juuri nyt. Parhaat karkitkin ovat siellä alatasossa mihin ei mahan takaa edes näe.

Pitäisi siis löytää valmiina Täydellinen Karkkipussi. Sellainen, jossa ei ole yhtään pahaa karkkia ja mieluiten ei edes yhtään turhaa. Miksei sellaisia tehdä? Miksi jokaisessa sekoituksessa pitää olla joku ruotsalainen kivikova suolakalasalmiakki, miksi Lakumixin vihreät karkit, ne kovat pinnat, puikot tai mitkä ikinä, on pitänyt vaihtaa pahoihin kun ennen ne olivat pussin parhaat? Miksi jopa Turkkari Firewood -pussissa on niitä tyhmiä pieniä ruskeita marsunkakannäköisiä? Miksi Pantterimixissä on pakko olla mukana niitä keltaisia? Ja Ässämixissä pahoja keltaisia ja turhia violetteja?

Jos mies olisi kotona niin nehän voisi antaa sille, paitsi suolakalasalmiakit kun sekään ei tykkää niistä. Nyt ainoa ratkaisu on syödä pahatkin karkit itse, eikä se ole nautinnollista ja palkitsevaa. Kyllä ärsyttää.