ja jalka ei tiedä pään edes olevan olemassa, on haasteellista (ja joskus jopa mahdotonta) oppia tiettyjä asioita. Seuraavassa siis romutan käsityksenne itsestäni täydellisenä, pystyvänä ja kykenevänä, omnipotenttina olentona.

En ole koskaan oppinut luistelemaan. Kun ei se vaan onnistu. Polvet menevät joko veteliksi tai jäykistyvät täysin. Selkää pakottaa jo ajatus ja varpaita alkoi juuri palella. No joo, jos joku nostaa mut seisomaan luistimet jalassa ja molemmin puolin talutetaan, hitaasti, saatan liukua jäätä pitkin kaatumatta pahasti. Jarruttaa en osaa, enkä tehdä minkäänlaista liikettä eteenpäinpääsyn turvaamiseksi alkuliu'un hyydyttyä. Ainoa keino tarvittaessa pysähtyä on joko kaatua, tarrata johonkuhun (ja kaataa hänet mukanani) tai maastoutua lumipenkkaan. Elävimpiä koulumuistojani on mielikuva lukion liikunnanopettajasta vääntämässä väkisin sormiani yksi kerrallaan irti kaukalonlaidasta, jotta saisi minut luistelemaan ja merkinnän vihkoonsa. Ei onnistunut. Vitonen tuli.

En osaa laulaa. Olisin oivaa materiaalia Idolsin alkulähetyksiin. Paitsi että sävelkorva puuttuu kokonaan, rytmitajuni on täysin olematon. En osaa taputtaa tahdissa, en tömistää silloin kun mul lysti on, tai osaan mutta muilla on sen takia sitten lystiä. Ei nyt tietysti paha sekään. Lauluääntäni en ole itse kuullut, mutta siippa päästi vahingossa suustaan kommentin "ei tuo lapsi varmaan laulamaan opi jos vanhemmiltaan mitään perii". Hmpf. Se nyt tiedettiin, että siipan koeluontoisesti laulamia biisejä ei tunnista jos ei samalla näe sanoja, eikä välttämättä silloinkaan. Mielenkiintoista on se, että tämän laulunlahjattomuuden en ole millään lailla antanut estää itseäni. Kyllä minä laulan. Yleensä melko lailla koko ajan. Lallatan ja jodlaan kotona kaiket päivät. Toistaiseksi Oo tykkää siitä, mutta yhä lähenee se päivä jolloin lapsiparka itkien pyytää äitiään olemaan hiljaa (kuten minä lapsena, eli sangen periytyvää vaikuttaa olevan). Nyt kun joku miettii että öh, miten se vauvamuskaria voi vetää, niin toki voi. Tulee onnistumisen kokemuksia äideille kun vetäjä laulaa ihan pieleen. Ja vertaistukea, sitä oikein olan takaa. Tervetuloa vaan :)

En osaa jumpata, aerobicata, hiphop latin pumpata enkä mitään muutakaan semmoista. Olen koko ajan pari liikettä jäljessä ja liikun väärään suuntaan. Lyön toisia osallistujia vahingossa ja jään jalkoihin niin, että minuun kompastutaan. Tämä ei vaivaa minua pätkääkään. En haluakaan jumpata.

Enkä osaa kutoa. Enkä neuloa. Enkä virkata. Siksi tämä blogi on taatusti villasukkavapaa, ei lankoja eikä bambupuikkoja (joo, näin eilen että tuommoisia on ja että eivät kilise, hieno juttu, minusta ne näyttivät grillitikuilta ja tuli nälkä), ei huiveja eikä pipoja täällä. Suoraa saumaa osaan ommella koneella ja olen hillittömän ylpeä että opin puolaamaan itse, siipan ei tarvitse enää tehdä sitä puolestani. Pikkuisen kade olen niille jotka osaavat, mutta en jaksa nähdä sitä vaivaa että opettelisin itse. Siippa on onnellinen tästä päätöksestäni. No siis kerran yritin. Se päättyi itkupotkuraivariin, siippa joutui väistelemään puikkoja jotka lensivät seinään ja sitten se takavarikoi ne. En tiedä missä ne ovat. Enkä välitä.

Mutta muuten. Muuten osaankin sitten kaikkea. Jos en osaa, teeskentelen.

Ipana on päiväunilla. Aamulla olin vielä varma että TÄNÄÄN minäkin menen nukkumaan sen kanssa. Hah.