Tuli siivouskohtaus. Eikä vain siivous- vaan hillitön järjestely-, rymsteeraus-, puunaus- ja puunauskohtaus. Ei muuta kuin perhe Relluun ja kokka kohti huonekaluliikkeitä. Nimittäin kun vanhat kalusteet eivät riitä tavaramäärälle, pitää saada jotain uutta. Tämän kevään Jokin Uusi on senkki. Tahdon senkin. Sellaisen jossa on kaksi ovea ja keskellä laatikot tai avohyllyt. Ovien taakse piilotetaan rumat viihde-elektroniikat, tahtoo sanoa stereot ja semmoiset. Avohyllyyn jotain nättiä, jonka Oo repii minuutissa alas (mutta joka voi olla paikoillaan ihailtavana kun Oo nukkuu). Ja päälle maljakko jossa on risuja, sellaisia kiemuraisia. Ja ehkä vielä kynttilöitä tai jotain. Visio on siis niin selvä kuin pääsee, tai ainakin melkein.

Eka kauppa. Kaikki järjestään haaleanvaljua pähkinää tai mustaa. Juu ei meille nyt tähän hätään kumpaakaan, kiitti ja hei. (Kangasosaston kautta kylläkin, mukaan tarttuu kangas verhoon ja pöytäliinaan.) Toinen kauppa. Tuohan on kiva. Ja maksaa tonnin. Kiitti ja hei. Kolmas kauppa. Kappas, poistomyynnissä mallikappaleita; pura itse ja kuljeta pois. Siitä hyvästä jokunen prosentti alennusta. Öhm. Ei nyt oikein lämmitä. Kiitti ja hei. Neljäs kauppa. Oo juoksee holtittomasti päin pöydänjalkaa ja parkuu. Mitä jos mennään vaikka kotiin.

Huomenna ei keritä mihinkään, kun ohjelmassa on perehtymistä täydentäviin hoitomuotoihin ja sitten serkkuja kyläilemään. Se on kivaa. Sunnuntaina ei päästä mihinkään kun Suomi elää kristittyjen pyhien mukaan. Minen ole kristitty, voisin hyvin huonekalushopata sunnuntaina. Silloin kun olin ihan pieni, tai aika pieni, Virtasella oli muutaman kerran vuodessa huonekalunäyttely sunnuntaina. Tai siis liike oli auki, mutta sieltä ei saanut ostaa mitään. Esitteitä sai ottaa. Me sitten käveltiin reippaina äidin kanssa sinne, matkaa arvioltansa kaksi kilometriä, koeistuttiin sohvia ja otettiin sänkyesitteitä. Ikinä muulloin ei käyty huonekalukaupassa, eikä luonnollisestikaan ostettu mitään. Paitsi kerran liukuovellinen vaatekaappi joka me sitten koottiin äidin kanssa kahdestaan eikä siihen mennyt kahta viikkoakaan. Nykyään mä käyn kirpparilla sunnuntaina ja äiti katsoo Joka kodin asuntomarkkinoita kotisohvallaan.

Ostin mä melkein tulppaaneja kun oli vihdoinkin joku tajunnut laittaa kimppuun jokaisen kukan eri väriä, noinhan se just pitää olla, mutta emmä sitten. Kun ne kasvaa pituutta metrin ja aukeaa vartissa sellaisiksi isoiksi marimekkounikon näköisiksi läiskiksi ja tiputtaa keltaista töhkää pöydälle ja se vesi pitää vaihtaa vähän väliä ettei se haise raadolta. Lattiakaivo on ihana lähmineen, kukkamaljakkovesi ei ole. Aina tulee mieleen se hiirenraato joka löytyi kaksi viikkoa muhineena anopin mökiltä kukkamaljakosta. Yök yök yöööökkkk. Ja puistatus päälle. Se muuten kuulkaa haisi.

Pitäisi ehkä ostaa tekokukkia. Onneksi mulla on noi risut. Ja ne kankaat. Ja mielikuva siitä senkistä.