Meillä ollaan suossa, syvällä.

No kas kun yhdellä ihan pätevällä keskustelufoorumilla taannoin, olisko vuosi sitten, oli sellainen ketju jossa kisattiin otsasuonet tykyttäen aiheesta "kenen sukulaiset/puolison sukulaiset käyttävät ärsyttävintä sanaa ever jostain asiasta, mistä vaan", ja minä luin sitä ketjua ääneen Siipalle ääneen räkättäen. Myötähäpeästä, vahingonilosta tai puhtaasti huvittuneisuudesta, miten minkäkin sanan kohdalla. No eikö jonkun joku sukulainen sitten ollut mennyt ja kutsunut miehistä elintä nakeroksi. Na-ke-ro. Siinähän hauska sana, melkein yhtä hauska kuin tytölle vastaavasti etupylly. Eihän tuollaista sanaa nyt kukaan käytä, todellakaan.

Paitsi me. Siinä vain jotenkin kävi niin että ensin se lähti vitsinä ja sitten omien korvien totuttua oltiin siinä konkurssissa että Oo todellakin on iloinen ja ylpeä omasta pikku nakerostaan. Ala tässä nyt sitten yhtäkkiä puhua jostain pippelistä, ei mene läpi enää. Oo tietää myös tarkkaan keillä muilla on nakero, ja keillä ei ole. Eilenillalla puuroa suuhun takutessa keskusteltiin taas aiheesta. Että naapurin sedällä on nakero ja papallakin löytyy, mutta (Oon kulmat kurttuun tässä kohtaa) mummilla ei oo. Säästän teidät luultavasti tätä lukevat nimeltä maininnalta tässä, mutta kyllä, teidätkin mainittiin.

Odotan innolla sitä iltaa jolloin iltalauluun punaisen nosturirekka-auto-kullan (kohtuullinen sovitushomma tuossa jo, ei ihan riitä sävelet) tilalle tai lisäksi tulee nakero-kulta.