lallattaisi Siippa yksinäisessä hotellihuoneessaan toisaalla jos olisi kokenut samanlaisia traumaattisia, 70-luvun iskelmät mieleensyövyttäviä, automatkoja lapsuudessaan kuin minä. Nimittäin tänään se alkoi. Siippa treenaa tulevaan tehtäväänsä Oon sanoin "kaukana, isi meni kauas tonne bussilla" ja me täällä pärjätään miten kyetään. Lähinnä niin että Oo katsoo Maisaa (se siunattu hiiri!) ja äitinsä koomaa sohvalla. No joo ollaan me Mammakeitaalla ehkä 2/3 valveillaoloajasta, mutta kyllä kuulkaa jää Maisallekin aikaa. Kokeiltiin myös Barbapapaa mutta eiii. Ei. Se tunnari on pahempi kuin Flipperin ja se vielä kajahtaa siivittämään Barbaperhettä uusiin seikkailuihin aina kun sitä vähiten odottaisi (= olisi vaipumaisillaan puoliuniseen horrokseen). Että nyt vaan kestetään Maisaa ja kavereita.

Maisaa katsoessa tulee väkisin mieleen että a) mitä niille krokotiiliamöliseville ja kanaakaakattaville tyypeille studiossa maksetaan, ja b) onko ne oikeesti niin epätoivoisia ja rahanpuutteessa ja c) kuinka tyhmiksi ne tuntevat itsensä? En osaa pukea kirjaimiksi niitä mölähdyksiä joita varsinkin se krokotiili, Keke kavereiden kesken, päästelee, mutta kyllä kummeksuttaa. Toisaalta ei niitä ns. näyttelijöitä niistä äänistä VOI tunnistaa, joten ehkä se on niille ihan sama. Kertojan suhteen on eri asia, vaikka en tiedäkään kuka se on. AHAA! Aiot kätkeä munia! Hurraaaa! Tellu löysi kolmannen! (Kova täti se Tellu, mutta ehkä sillä on rutiinia kun se on kana. Kai se on kana? Sen nimi on muuten alkukielellä Tallulah.)

Yhden päivän jälkeen jo väsy on suhteeton. Tiedostan kyllä sen johtuvan siitä, ettei helpotusta (= päiväunia, kunnollista lorvehtimista, autuasta vastuuttomuuden tilaa) ole luvassa ennen perjantaita. Mutta silti. Ostin lisää C-vitamiinia. Ison purkillisen, riittää koko kevääksi. No joo, ostin mä suklaatakin. Ja se ei todellakaan riitä edes huomiseen.