Tai vaikka kiinteämpikin talutin. Tai kettinki.

Oo, tuo rakas nuijapää, on keksinyt hauskan juoksen äitiä karkuun kun ei se kuitenkaan saa minua kiinni -leikin. Ja nimenomaan parkkipaikalla, tiellä tai vastaavantyyppisellä alueella. Jos me käytäisiin puistossa niin tuskin se siellä juoksisi. Erityisen hauskaa on kun äiti karjuu äänensä käheäksi turhia pysähdy, seis, lopeta, takaisin, jne. -komentoja. Lapsi pysähtyy vain kun menee kuonolleen tai kun äiti yli-inhimillisesti vaappumalla juosten saa sen kiinni ja tarraa takinselästä. Selkeään "et saa juosta karkuun ulkona, voi tulla auto ja törmätä" -selitykseen vastaus on niiskutus ja perustelu "Oo menee auton kyytiin" tai jos en ole ihan pää punaisena ehtinyt vielä karjua niin "Oo ei tottele". Molemmissa polvissa on kraaput ja äidin hermot ovat riekaleina, jälkimmäiseen toki vaikuttavat muutkin vallitsevat olosuhteet.

Olen siis se äiti, joka näyttää 160 cm halkaisijaltaan olevalta pallolta ja roikottaa kädestä rimpuilevaa ja huutavaa uhmaikäistä kohti vihreää autoa. Helppo nakki tunnistaa.

Mutta Siippa tulee huomenna kotiin pääsiäislomalle. Saan nukkua. Arvosana kymppi tälle.