Koska Oo läpättää koko ajan, lähes taukoamatta (paitsi kun tapittaa Autoja hypnoosin vallassa ja äiti huokaa jos ei viihdytä Veetä), aina silloin tällöin poika loihe lausumahan jonkun ihan helmenkin. Nämä on valittu esimerkiksi sillä yhteisellä nimittäjällä, että kertovat myös äidistä jotain.

Puistossa (joo, me ulkoillaankin joskus, uskokaa tai älkää):

"MIKÄ se oli? (Ampiainen, toim.huom) Mene POIS! (Huiskintaa, kiljuntaa, säntäilyä) Mihin se meni? (Tauko) Äiti, se meni varmaan pelottelemaan muita ihmisiä nyt."

Yleensä kaikki mikä/joka menee poispäin on Oon mielestä menossa omaan kotiinsa. Muurahaisesta hevoseen, autosta veneeseen. Ampiaiset ovat ikäviä eivätkä ehdi ihmisten kiusaamiseltaan kotiinsa, jos niillä sellaista edes on. No hyvä on, siis minähän kaivaudun vaikka maahan käsin multaa viskoen jos se on ainoa keino päästä pörrinkäistä pakoon, mutta Oon osalta tämä kammo juontaa juurensa erääseen herhiläiseen joka yritti tunkea poikaparan korvaan. Mitä se sieltäkin luuli löytävänsä, ei se pää nyt niin ontto ole että sinne pesän voisi pykätä. Sentään. Umpiluuta enemmänkin.

Kotona työhuoneentapaisen roskista penkoessaan ja tyhjän karkkipussin löytäessään:

"Tämä on tyhjä, miski tämä on tyhjä? Nyt mennään kauppaan ja ostetaan uusi tämmöinen ja se ei ole yhteinen. Äiti. Se ei ole yhteinen. Minä syön ne KAIKKI!"

Ja tyytyväistä nyökyttelyä, suunnitelma oli Oon mielestä aukoton. Miten ikävää, että äiti on karkkilakossa, terkkuja vaan, ja se tarkoittaa että Ookin on ilman nameja. Vaikka miten olisi luvannut syödä ne kaikki. Kaikkeen sitä ryhtyy. Meneillään on kolmas päivä kidutusta.