Pesukoneella siis. Minä en nimittäin usko, en voi uskoa, että se selviää vielä tästäkin koettelemuksesta prakaamatta, leikkaamatta kiinni, savuamatta ilmaan tahi räjähtämättä. Se on nyt tänään kuudetta kertaa päällä. Eilen saman verran.

Arvaatte jo? Oksutauti. Noro, mahasilsa, ällöripuli, joku, kuka niitä laskee (en ainakaan minä kun en jaksa kun ei voi nukkua eikä syödä). Tällä kertaa se on minulla, Oolla ja Veellä. Siippa on toki säästynyt kiroukselta, ainakin toistaiseksi. Eilen se oli ihana ja hoiti meitä kotona (kaipa se tajusi että kotiin tullessaan hukkuisi muuten siihen itseensä, tai sitten se oli vain tosi kiltti ja välittävä), mutta tänään sen piti mennä töihin. Tänään on kai tiistai.

Pienempi on aika helppo, no okei sillä on ripuli ja sen vaippaa saa vaihtaa vartin välein, mutta sille kelpaa tissi. Se ei nuupahda eikä kuivahda eikä varsinkaan ulise äitiiii äitiii äitiiiii jatkuvalla syötöllä. Uliseehan se toki muuten, en minä sitä. Sen voi kuitenkin tukkia tissillä. Lisähaasteen tähän tuo se, että Vee potee samalla ekaa korvatulehdustaan ja luonnollisestikin nyt oksuaa antibiootit ulos suunnilleen nielaistuaan. Eiköhän me siis Mehiläiseen päädytä vielä loppuviikosta.

Isompi. No se siis ulisee äitiiii äitiii äitiiiii jatkuvalla syötöllä, ei suostu syömään mitään (ei ihme tällä ololla mutta selitä sitten tuollaiselle puolituiselle että olo vain pahenee jos ei syö), inhoaa nykyään sekä Osmosalia että sitä toista banaaninmakuista (ei ihme sekään, ekaa olen maistanut, tokan kohdalla haistaminen riittää) eikä tahdo enää edes katsoa piirrettyjä. Ja oksentelee sinne tänne.

Minä. Yrp.