Mitä kaikkea saakaan raskaana olevan puoliso kestää, tai ainakin siis tämän raskaana olevan. Episodi tältä aamulta:

Siipalla on vapaapäivä. Heräillään kasin jälkeen koko perhe, Oo kantaa tohkeissaan lehden eteisestä pöytään (pottia!) ja minä keittelen kannullisen teetä. Harkitsen voileivän tekemistä, mutta en tee sitä koska jääkaapissa, josta margariini pitäisi kaivaa, on eilinen avattu eineslihapullapaketti. Ja se haisee. Eikä nyt jaksaisi yökkiä, siispä juon vain sitä teetä. Tekee silti mieli leipää. En sano mitään, yritän olla fiksu enkä kliseinen raskaana oleva puolisoaan hyppyyttävä vaimo. Voin olla ilman leipääkin kun ei se kerran sanomatta tajua. Alkaa jo harmittaa.

Kissa tulee naukumaan keittiöön. Mies muistaa että niinjoo viileäkaapissa on (tiukasti suljettuun muovipussiin pakattu) avattu kissanruokapurkki. Kanaa ja maksaa tjsp, en halua ajatella tarkemmin. Ottaa sen sieltä ja laittaa kuppiin. Ja LAITTAA SEN MIKROON koska se on kylmää. Tuijotan tyrmistyneenä. Se aikoo todella saastuttaa mikron maksakissanruokahaisulla joka ei lähde sieltä ikinä ja nyt en ainakaan saa leipää koska leipä on pakastimessa ja se pitäisi sulattaa. Mikrossa.

Alan parkua. Niistän Oon unirättiin joka on kulkeutunut pöytään. On siipan vuoro tuijottaa tyrmistyneenä. Niistämisen ja uikuttamisen välissä saan rääkäistyä että olisin halunnut leivän mutta ei sitten kun ei näköjään kiinnosta, aivan sama.

Ei oikeesti kateeksi käy. Olen ihan varma että siippa laskee päiviä, vaikkei myönnä sitä.