Ero kertomakirjallisuuden ja todellisuuden välillä on paitsi olemassa, myös selkeä. Kuvitteellisen tarinan tunnistaa siitä, että kirjan kaikilla henkilöillä on eri etunimi, ja myös sukunimi, paitsi yleensä jos he ovat keskenään avioliitossa tahi sukua. Poliisilaitoksella on tasan yksi Risto, yksi Heikki, yksi, Taina, yksi Jari - get the point?

Oikealla poliisilaitoksella on ihan takuulla kolme Jaria. Ja ainakin kaksi Korhosta. Mutta eihän se kirjassa käy. Lukija on muutenkin ihan pihalla kun murhaajapahista pitää arvuutella, mitä siitä tulisi jos Korhonen lähtisi Korhosen kanssa partioimaan ja Jari, Jari ja Jari jäisivät tekemään paperitöitä kunnes Jari menisi keittämään kahvia, johon Jari laittaisi maitoa mutta Jari ei. Kyllä minä sen käsitän. Mutta jos haluttaisiin tehdä todella realistinen kuvaus siitä poliisilaitoksesta, tai vaikka koulusta (useimpien opettajien nimi olisi Sari tai Jaana), sairaalasta (vanhempia hoitajia nimeltä Liisa, nuorempia nimeltä Sanna, lääkärit Eskoja ja Seppoja, satunnainen Riitta) tai nuorison suosimasta vaatepuljusta (jossa kaikkien myyjien nimi on Jenna), niin unohdettaisiin lukijan elämän tekeminen helpoksi ja paahdettaisiin eteenpäin kaimavoimin.

Että semmosta, tänään. Pitäisi ehkä kirjoittaa kirja kun on taas niin nokkela. Tunnistatte sitten hengentuotteen jos törmäätte kirjaan jossa jokaisen henkilön nimi on sukupuolesta riippuen Antti tai Christabelle, vaikka. Sitä odotellessa.